Etusivu
Vanhemmat ja työntekijät
Toimitilat ja harrasteet
Kartta ja yhteystiedot
Palaute

 

 

 

 

 

Tervetuloa perhekotiimme.

Sammalpeuhojen Perhekoti Oy
hoitaa ja kasvattaa 0-18 vuotiaita avohuollon
tukitoimena tai huostaanotettuna sijoitettuja
lapsia tai nuoria. Perhekotiin
voidaan sijoittaa 7 lasta tai nuorta.

Perhekodin toiminnan tavoitteena on saada
lapsi eheytymään ja kasvamaan itseään ja
muita kunnioittavaksi vastuuntuntoiseksi
nuoreksi aikuiseksi.

 

Päämääränä on perhekasvatus, jossa kunkin lapsen erityistarpeet otetaan
huomioon tarjoamalla turvallinen kasvuympäristö ja ammattitaitoinen henkilökunta.
Tarkoituksena on, että kaikki perhekodin jäsenet osallistuvat perheen arkiaskareisiin.
Perhekodissa toteutetaan omahoitajamallia.

Perhekoti on lapsia kunnioittava ja heidän hyvinvointiansa kaikin tavoin tavoitteleva.
Perhekoti pystyy vastaamaan vaativimmistakin perhekotiin sijoitetuista lapsista
ja nuorista.

Perhekodin henkilökunta on ammattitaitoinen. Perhekodin vanhempien biologisten
lasten mukanaolo hoito- ja kasvatustyössä mahdollistaa vahvojen ja pysyvien
suhteiden kehittymisen lasten ja hoitohenkilöstön välille.

 

 

Sammalpeuhojen Perhekoti Oy | Sammalkalliontie 52, 43900 Kinnula | Puh. 044 523 4586 | www.sammalpeuhojenperhekoti.com

Hosting: mainostakomo.com